Viikko kulunut Ruotsissa

Heippa! Viikko on nyt kulunut ja alkaa kai tämä vähän helpottamaan. Poika josta olen edellisissä postauksissa maininnut muutaman sanan, kävi täällä torstaina piristämässä päivääni. Oli tosi ihanaa jutella suomeksi kun ei tarvinnut miettiä miten sanoo ja mitä sanoo. Muutenkin siis aivan ihana tyyppi, sanoinkin muutamalle kaverille, että ilman häntä tämä olisi vielä kamalampaa. Poika siis tosiaan opiskelee täällä Ruotsissa ja on luvannut minuakin majoittaa välillä viikonlopuiksi niin pääsen rentoutumaan pois täältä maalta. Ensin oli puhetta, että menisin sinne jo ensi viikonloppuna mutta se ei onnistunutkaan. Ehkä sitten sitä seuraavalla!

 Viikonloput tuntuvat kovin raskailta täällä, kun ei ole normaalia päivärytmiä. Olen varsinkin aamuisin todella hukassa, olenko nukkunut pommiin vai olenko liian aikaisessa? Perheen isän kanssa menee ehkä hieman paremmin, tänä aamuna menin jo syömään aamupalaa vaikka hän oli keittiössä.. Heh mikä saavutus.

 Yritän parhaani mukaan ajatella näin, tulee edes vähän parempi mieli!:)


 Äitini kanssa puhuttiin, josko mentäisiin marraskuussa viikonlopuksi Kööpenhaminaan. Suomesta lennot eivät maksa paljoa ja täältä pääsee suoraan junalla reilussa 2,5tunnissa, kuinka kätevää! Se olisi ihana sellainen keskivaiheen loma. Toivon muutenkin, että pystyisin mahdollisimman paljon olemaan viikonloppuja poissa täältä, mikä ei kuitenkaan ole niin helppoa. En nimittäin voi joka viikonloppu tunkea itseäni tälle yhdelle kaverilleni vaikka haluaisinkin, pitäähän hänellä olla omaakin rauhaa.
Laitoin eilen tällaiset ihanat kuvat meidän hauvelista puhelimen taustakuviksi, kauhea ikävä on... Joka päivä olen itkenyt täällä oloa, mutta ei auta kuin yrittää jaksaa jouluun asti.

Perillä

Heipä hei, täällä ollaan Ruotsissa! Alku on ollut suoraan sanottuna todella vaikea. Vieraassa maassa, vieraiden ympäröimänä, ilman sujuvaa kielitaitoa..

Perhe on ihan mukava, perheen äiti on todella positiivinen eikä oikeastaan valita mistään. Perheen isä taas... Ei puhu englantia oikeastaan, sönköttää ja mumisee. Välttelemme kilpaa toisiamme. On todella hankalaa kulkea talossa varpaillaan ja kurkkia keittiöön uskaltaako sinne mennä vai onko isäntä paikalla. Ja ennen kuin joku sanoo, että asia on vain minun ongelmani niin isäntä välttelee kyllä minuakin. Samanlailla kurkkii keittiöön uskaltaako tulla jos olemme kahdestaan kotona. Ja kahdestaan olemista on n. 8h päivässä kun perheen äiti on töissä ja lapset koulussa.
Rankkaa täällä ei sinänsä fyysisesti ole, ainakaan minulle kun olen tottunut hoitamaan 25 hevosen tallia. Nyt on vain kuusi hevosta, joten aamutalli tulee hoidettua noin 1,5tunnissa. Jaan lounaan tarhoihin klo 11-13 välillä ja laitan vedet samalla. Siinä oikeastaan minun hommat. Iltatallissa saan olla auttamassa jos haluan.

Eilen kävin salilla lähellä olevassa kaupungissa, Varbergissa. Siellä on fitness24/7 mitä käytän kotona Suomessakin, joten salikorttia ei tarvinnut vaihtaa onneksi. Ihan mukava pieni kaupunki, Vaasan kokoinen jos joku Vaasaa tuntee. Jouluksi lennän itse Vaasaan sukuloimaan, niin kuin joka joulu. Tällä hetkellä päälimmäiset fiilikset ovat, että suomeen ja nopeasti. Ei tämä sinänsä huono perhe ole, mutta en vain itse sisäistänyt ennen lähtöäni, ettei tällainen sopisi minulle. Toisten nurkissa asuminen on todella vaikeaa, ainakin minulle. Ettei nyt tule liikaa  tekstiä kerralla niin päätän tämän tähän. Kirjoitan myöhemmin tällä viikolla itseä vaivaavasta koti-ikävästä ja joka päiväisistä itkuista.